BLOGI


Kaisankammari

Torstai, Helmikuu 27, 2020, 08:39 | Ei kommentteja »

Tässä blogikirjoituksessa käyn läpi muutamia oletuksia ja valoilla olevia ajatuksia siitä, miten seksuaalikasvatus tulisi järjestää tai miten sen oletetaan järjestyvän. Tapani mukaan haastan lukijaa toimijuuteen, mutta annan tähän myös eväitä ja ajatusmalleja, jotka helpottavat työtä aktiivisena seksuaalikasvattajana. Aktiivinen seksuaalikasvatus on tutkimusten mukaan tehokkain tapa ennaltaehkäistä lasten ja nuorten seksuaalista kaltoinkohtelua ja väkivaltaa. Siksi minä tästä aiheesta jaksankin kirjoittaa, kouluttaa ja puhua…loputtomiin <3

”Netistähän ne löytää tietoa, kun on oikea aika” NOT!

”Tuleva sukupolvi on meitä viisaampi” on lause, jota kuulee paljon. Se on mielestäni myös täysin totta. Minulla ei ole omia lapsia, mutta olen saanut olla läsnä monen läheisen lapsen elämässä ja nähdä, kuinka heistä kasvaa ja kehittyy meitä aikuisia ajattelevaisempia, itsensä paremmin hyväksyvämpiä ja maailman kuvaltaan laaja-alaisemmin ajattelevia nuoria. Esimerkiksi ympäristöasiat ovat heille perus kauraa ja he tiedostavat paljon meitä aikaisemmin ja enemmän, kuinka suojella arvokasta planeettaamme. Heillä on käytössään aikaisemmin myös monipuolisemmin sanoja, joilla kuvailla omaa persoonaansa ja tapaansa ajatella ja kuvailla omaa ideologiaansa. Tai ainakin paremmin kuin minulla tuossa iässä! Heillä on myöskin mahdollisuus ja ennen kaikkea taito etsiä päivitettyä tietoa älylaitteista aivan eri tavalla kuin minulla, saati vanhemmillani. Tietoa löytyy tietysti myös seksuaalisuuteen ja seksiin liittyvistä asioista. Onkin aivan mahtavaa, että nuoren ei tarvitse uskaltaa kysyä vanhemmiltaan kaikesta mieltä askarruttavasta tai turvautua kavereiden tietopankkiin, vaan asianmukaista tukea saa hyvin helposti esimerkiksi seksuaaliterveyteen liittyvissä asioissa. Nuoret osaavat käyttää hakusanoja todennäköisesti paremmin kuin vanhempansa ja todennäköisesti myös kyseenalaistavat lukemiaan asioita, sillä mediakriittyisyyttä on opetettu jo alakoulusta saakka. Myös vuorovaikutteinen, ammattilaisten ylläpitämä tiedon saanti erilaisten chat -palveluiden kautta on jotakin, josta itse nuorena vaan haaveili.  Tässä Nuortenelämä: n sivuilla kootusti chat -palveluja tarjoavia: www.nuortenelama.fi/tuki-ja-kriisipalvelut

Se mitä kaikki netistä saatava tieto ei kuitenkaan välttämättä anna on turva. Se, että on lukemattomia tuntemattomia, jotka tavoittaa chatin kautta, ei luo turvaa nuoren arkeen, omiin kokemuksiin ja ihmissuhteisiin. Nuoret ja lapset myös pääsevät käsiksi ikätasoisesti sopimattomaan materiaaliin kuvien, videoiden, elokuvien, tekstien ja erilaisen sosiaalisen median sisältöjen kautta. Lapsi tai nuori ei välttämättä tunnista ikätasoisesti sopimattomia sisältöjä, sillä ne usein aiheuttavat suurta kiinnostusta. Kiinnostuksen, positiivisen jännityksen ja kiihotuksen rinnalle voi nousta kuitenkin voimakasta ahdistusta, pelkoa, häpeää ja/tai pakkomielteistä käyttäytymistä.  Viimeistään tässä tilanteessa nuoren tai lapsen olisi tärkeä pystyä puhumaa turvalliselle, tutulle aikuiselle kokemuksistaan. Hänellä pitäisi olla turvallinen luottamus siihen, että kaikesta saa ja voi puhua aikuisen kanssa ilman pelkoa torjutuksi tai nolatuksi tulemisesta ja vanhemman suuttumisesta. Miten tähän sitten päästään? No ei ainakaan niin, että: ”Puhutaan sitten kun aika on hyvä” tai ”Sitten kun on ajankohtaista, niin käydään näitä asioita yhdessä läpi”. Jos jäämme odottamaan sitä hyvää hetkeä puhua seksuaalisuudesta ja/tai seksistä, huomaamme lapsen muuttaneen jo kotoa ennen kuin olemme saaneet suumme auki. Siispä meidän tulee ryhdistäytyä seksuaalikasvatuksessa jo pienten lasten kohdalla.

Puhutaan pienestä pitäen

Niin kuin aikaisemmassa kirjoituksessani ”Saako lapsille puhua seksistä?” kirjoitin, lapsen kehityksen tukemisessa tärkeää on ikätasoisuus. Kaikesta voi puhua, kunhan tekee sen ikätasoisesti. Jos seksistä opetellaan puhumaan jo pienenä, ei sen puheeksi ottaminen isona ole niin vaikeaa. Tätä meidän aikuisten voi olla vaikea uskoa, sillä oma kokemuksemme sisältää usein puhumattomuutta ja kieltämistä. Puhumattomuus tuntuu meistä paljon luontevammalta kuin aktiivinen, aikuislähtöinen puhe. Mutta jos tavoitteena on avoin ja turvallinen keskusteluilmapiiri, meidän tulisi uskaltaa itse puhua lapsille avoimesti ja turvallisesti, myös seksuaalisuuteen liittyvistä asioista, kuten seksistä. Puhuminen on helppoa, kun sen aloittaa jo vauvana. Pimpin, pippelin ja ihan koko ihanan kehon nimeäminen on se ensimmäinen askel. Sen jälkeen yhdessä ihmetellään ihmiskehoaja sen toimintaa, oikeutta tutkia omaa kehoa sekä suojella sitä sopimattomalta, ihmissuhteita ja niiden normeja, sääntöjä, lakeja, tunteita, tuntemuksia, erilaisuutta... ihan koko ihmisyyttä ja seksuaalisuutta aktiivisesti ja aikuislähtöisesti. Meidän tulee ottaa puheeksi ja ihmettelyn aiheeksi myös niitä asioita, joita lapsi ei vielä ehkä osaa kysyä. Jos aihe ei lasta kiinnosta, hän kyllä osoittaa sen meille. Tässä tilanteessa voimme jättää aiheen sillä kertaa siihen, mutta lapselle jää kokemus, että siitäkin asiasta voi puhua aikuiselle. Voimme myös palata aiheeseen toisella kertaa. Se miten puhumme toisten aikuisten kanssa seksuaalisuudesta, vaikuttaa myös siihen, miten lapsi oppii asioihin suhtautumaan.  Eli hyväksyvä, positiivinen ja rauhallinen puhe myös aikuisten välillä välittää lapselle turvallisuuden tunnetta. Tietysti tässä kohtaa huomautan, että aikuisten välisiä seksi -keskusteluja tai muuta ei-lapsen tasoista ei edelleenkään puhuta lapsen kuullen. Mutta ihmiskehosta, ilmiöistä ja muista asioista puhutaan lapsen kuullen rauhassa ja välitetään viestiä siitä, että asioista voi jutella muiden ihmisten kanssa, kun niin sovitaan ja se on molemmille mukavaa. Minulta kysytään usein, että mistä sen tietää, mikä lasta ikätasoisesti kiinnostaa. Tässä Väestöliiton tuottamasta taulukko aiheesta: Miten tukea lapsen seksuaalista kehitystä ikätason mukaan?

 

Mitä minussa, aikuisessa, oikein tapahtuu?

Kun jossakin kohtaa jokin kysymys, lapsen kosketus, jokin tapahtuma tai yhdessä katsottu tv-ohjelma herättää aikuisessa inhoa, pelkoa, epävarmuutta, häpeää tai kummeksuntaa, on aikuisen tehtävä pystyä reflektoimaan omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan. On yksinkertaisesti otettava selvää, miten ajattelee ja tuntee asioista ja miksi. Tärkeää on tiedostaa ja ymmärtää omia arvoja, lähtökohtia, kokemuksia, seksuaalihistoriaa, lapsuuden kodin asenneilmapiiriä, normeja, uskomuksia, ihanteita ja odotuksia lapsia kohtaan. Ilman tätä työtä on lähes mahdotonta selittää ja opettaa lapselle asioita lapsilähtöisesti. Lapsilähtöisyys puolestaan on sitä, että me oikeasti teemme asioita lapsen hyväksi, hänet yksilönä nähden ja kuullen, arvostaen häntä juuri sellaisena kuin hän on. Jos emme tunne itseämme, voimme hyvinkin helposti tehdä asioita itsemme varten ja vahvistaaksemme omia tapojamme ajatella ja olla kuulematta lapsen tarvetta.

Kuva: Krister Majander

Kehomme muistaa usein asioita, joita mielemme on onnistunut järkeilemään tai torjumaan. Kun lapsi kysyy uimahallissa viereisen naisen isoista tisseistä tai miettii ääneen kauppajonossa, onko tuollakin sedällä pippeli, voi kehomme reagoida tilanteeseen ennen kuin ehdimme ajatella yhtään. Puna nousee poskille, sydän hakkaa tiheästi, huulet tärisevät ja änkytämme jotakin epäselvää lapselle. Tai sitten tunnemme suurta ärsytystä tai jopa vihaa ja tiuskaisemme lapselle, ettei tuollaista kysytä, minkä jälkeen joka solumme viestii, että tuossa oli jotakin todella väärää. Voimme jälkikäteen naureskella tilannetta muiden aikuisten kanssa, mutta harvoin pystymme palaamaan asiaan lapsen kanssa positiivisessa mielessä. Mistä tämä kaikki johtuu?

 

Häpeällä kasvatetut

Vaikeus antaa aktiivista seksuaalikasvatusta voi johtua monesta asiasta, enkä haluakaan sanoa, että häpeä olisi ainut oikea vastaus. Kokemukseni perusteella voin kuitenkin väittää, että sillä on suuri merkitys aikuisten kykyyn puhua seksuaalisuudesta nimenomaan lasten kanssa. Olen puhunut aiheesta jo liki tuhannen aikuisen kanssa ja fiilispohjalta voisin sanoa, että 95% ovat nyökkäilleet sille, että meidän on kasvatettu seksuaalisuuden suhteen häpeällä. Meitä on kielletty tonkimasta ja räveltämästä, meitä on viety käsipesulle ja toruttu pahasta hajusta, meitä on kielletty puhumasta tuollaisia, pesty suita saippualla, katsottu inhoten, käännetty katse ja vaiettu, vaihdettu kanavaa, luotettu että koulu hoitaa, varoitettu seksitaudeista ja raskaudesta, kerrottu lumpuista ja kevytkenkäisyydestä, naureskeltu kysymyksillemme ja ihastuksillemme, kerrottu suureen ääneen teoistamme muille aikuisille ja naurettu päälle. Meidän seksuaalisuutemme on ollut jotakin liian vaikeaa, väärää tai omituista, jotta siitä olisi uskaltanut kirkkain silmin kysyä niiltä rakkailta aikuisilta. Eivätkä ne aikuiset ole tehneet sitä tarkoituksella meitä satuttaakseen, vaan heidänkin reppunsa ovat olleet melko tyhjät työkaluista. Ehkä vaikeneminen on ollut heidän tapansa toimia paremmin. Ehkä he ovat jättäneet pois lyömisen, rangaistukset, nöyryytyksen tai rumemmat sanat, joilla heidän vanhempansa tekivät seksuaalisuudesta puhumisen mahdottomaksi silloin, kun he itse olivat vielä lapsia ja nuoria. Ja tarkoituksena on vain ja ainoastaan ollut suojelle meitä. Pitää meidän viaton lapsen mielemme ja kehomme turvassa sopimattomalta. Suojella niitä liialta tiedolta ja väärältä kosketukselta. Ajateltu, että tulee hetki, kun näistä asioista kerrotaan oikein eikä se hetki ole nyt. Luotettu, että opettajat, joiden ammatillinen koulutus ei sisällä laisinkaan seksuaalikasvatuksen opintoja, kertovat kaiken oleellisen ihmiskehosta, sen toiminnasta, tunteista, rakastamisesta, seksistä, parisuhteista, ihmissuhteista, oikeudesta koskemattomuuteen joka tilanteessa, itsemääräämisoikeudesta, turvataidoista, seksuaalioikeuksista, ihmisyydestä. Eikä se ole väärin ajateltu, se on tietämättömästi ajateltu. Ei ole ollut aikaa ajatella toisin.

 

Kuva: Krister Majander

Meillä nykyaikuisilla on mahdollisuus valita toisin. Meillä on hurjasti uutta tietoa, jota hyödyntämällä voimme antaa lapsillemme paremmat eväät oman seksuaalisuuden ymmärtämiseen ja turvalliseen kasvuun kokonaisina ihmisinä jättämättä mitään osa-aluetta pois. Me voimme rohkaistua kokeilemaan uudenlaista tapaa olla läsnä, kuulla lasta, ottaa puheeksi sellaisia asioita, joista meille ei ikinä puhuttu. Tarjota turvaa hämmentävissä tilanteissa, ohjata etsimään tietoa murrosiästä ennen kuin se on jo pahasti päällä, jutella arvostavasti ihastumisesta, rakastumisesta ja seurustelusta. Kertoa, miksi punastuime kaupan kassajonossa, kertoa, että lapsen kysymys on hyvä ja mielenkiintoinen, vaikken juuri nyt tiedä, miten siihen vastaisin, palata niihin vaikeisiin aiheisiin aikuislähtöisesti ja uskaltautua puhumaan muiden aikuisten kesken, millaisia asioita haluamme opettaa lapsillemme seksuaalisuudesta jo pienestä pitäen.  Ja lohdutuksen sanana: mekin tulemme tekemään virheitä, oppimaan niistä ja olemaan lapsillemme jotakin, jota paremmin he haluavat toimia. Mutta se ei tarkoita, ettemmekö voisi yrittää parhaamme, aivan niin kuin meitä edeltänyt sukupolvikin teki <3


Keskiviikko, Tammikuu 29, 2020, 08:43 | Ei kommentteja »

Olen viikon sisällä käynyt kouluttamassa n.120henkilöä aiheesta pienten lasten seksuaalikasvatus eli kehotunnekasvatus. Koulutuksista saan itse aivan hurjan paljon uusia ajatuksia, pääsen omassa seksuaalikasvattajan prosessissani eteenpäin ja opin uutta siitä, mitä kaikkea me varhaiskasvattajat koemme työssämme suhteessa lasten seksuaalisuuden kehitykseen ja sen tukemiseen.

Päällimmäisenä omaan pohdintaan jäi tästä viikosta kysymys, miksi meille on niin vaikea hyväksyä sitä, että lapsille voi kertoa seksistä turvallisesti ja aikuislähtöisesti? 

Seksuaalikasvatuksen tehtävänä on luoda lapselle turvallinen ympäristö, jossa hän voi kehittyä ja kasvaa omassa tahdissaan saaden siihen tukea aikuisilta. Lapselle kerrotaan asioista positiivisesti, turvallisesti, luonnollisesti, ikätasoisesti ja aktiivisesti. On tärkeää ymmärtää, missä vaiheessa lapsi on kehityksessään menossa ja miten voimme parhaamme mukaan siinä häntä tukea. Ottamalla puheeksi asioita, joita lapsi ei osaa vielä välttämättä itse kysyä, varmistamme, että jokainen lapsi saa riittävät tiedot ja taidot kehittyäkseen ja kasvaakseen.

Kun kerron varhaiskasvattajille, että pienelle lapselle on enemmän kuin ok kertoa todellinen tarina siitä, mistä vauvat tulevat, he helpottuvat. Usein kasvattajilla on ajatus, että tästä asiasta saisi puhua lapsille sillä se on niin luonnollista, mutta vanhempien ja muiden aikuisten reaktiot jännittävät. Lisäksi usein pelätään, että lapset menevät jotenkin rikki tai pilalle, jos heille puhutaan liikaa ja liian aikaisin. Onkin aivan eri asia puhua lapselle ikätasoisesti kuin ladella lapselle sopimattomalla tavalla aikuiselämän asioita. Rohkaisen kasvattajia puhumaan myös seksistä tai rakastelusta, tietysti ikätasoisesti, mutta tämä ei olekaan enää niin helppo juttu. Monet kyseenalaistavat puhumisen sen vuoksi, että seksi ei kuulu millään tavalla lapsen elämään, minkä vuoksi siitä ei tarvitsi puhuakaan lapsille. Olen täysin samaa mieltä siitä, ettei aikuisseksi missään tapauksessa kuulu lasten elämään ja juuri sen vuoksi siitä pitääkin puhua lapsille.

Katsokaas kun lapsille asiat ovat simppeleitä. Heille seksi ja rakastelu ovat vain sanoja muiden joukossa ja niiden merkitys syntyy siitä, miten me aikuiset niistä puhumme. Jos kerromme siitä rauhassa, luonnollisesti ja turvallisesti, lapselle välittyy tunne, että se on ihan kiva aikuisten juttu. On tärkeää kertoa asia lapsen tasoisesti, esimerkiksi näin: seksi on sitä, kun aikuiset näyttävät toiselle tykkäämistä, suutelevat, halailevat, ovat tosi lähekkäin vähissä vaatteissa tai alasti ja pitävät toisiaan hyvänä sillä tavalla, mistä molemmat tykkäävät. Se on yksityinen juttu ja sitä tehdään omassa rauhassa. Kenenkään ei ole pakko sitä tehdä, vaikka olisi aikuinen. Eli jokainen saa itse päättää, haluaako sitä tehdä vai ei. Se kuuluu aikuisten välisiin suhteisiin, ei lasten ja aikuisten. Jos joku aikuinen ehdottaa sinulle seksiä, saat aina sanoa ei, lähteä pois ja kertoa siitä toiselle aikuiselle. Haluaisitko kysyä jotakin?

Kuva: Papunetin kuvapankki, papunet.net, Sclera, muokattu versio alkuperäisestäKuva: Papunetin kuvanpankki: papunet.fi, Sclera, muokattu versio alkuperäisestä

Puhuessamme lapselle näin seksistä opetamme hänelle monta tärkeää seikkaa: seksi on kiva juttu, se kuuluu aikuisten elämään, se ei kuulu lasten elämään eikä lapsen ja aikuisen väliseen suhteeseen ja jokainen päättää itse, tekeekö sitä koskaan,vaikka olisi aikuinen. Lapsi saa tällaisesta puheesta hyvän pohjan positiiviselle seksuaalikasvatukselle tulevaa varten ja samalla luvan puhua myös tästä aiheesta aikuisen kanssa. Jos tämä positiivisuus ei vielä vakuuta sinua, niin tärkeää on ymmärtää, että näin lapsi oppii myös suojaamaan itseään väärältä ja sopimattomalta. Kun lapsi tietää seksistä ikätasoonsa sopivalla tavalla ja hänelle on kerrottu, ettei se kuulu lapsen ja aikuisen väliseen suhteeseen ja aikuselle saa sanoa ei, hän pystyy tunnistamaan sellaisia tilanteita, joissa aikuinen ylittää lapsen koskemattomuuden rajoja. Hän tietää oikeudestaan sanoa ei ja poistua tilanteesta. Hän myös uskaltaa todennäköisemmin kertoa asiasta sellaiselle aikuiselle, joka on puhumalla seksistä antanut luvan puhumiseen.

Korostan reflektoinnin merkitystä seksuaalikasvatuksessa. Meidän oma seksuaalikasvatushistoriamme vaikuttaa suuresti siihen, miten tänä päivänä suhtaudumme seksuaalisuuteen ja siitä puhumiseen ja millaisia tunteita, ajatuksia ja kokemuksia se meissä herättää. Laitankin tähän loppuun muutaman kysymyksen, jotka auttavat sinua reflektoimaan omia tunteitasi ja ajatuksiasi. Millaisia asioita seksi ja seksuaalisuus ovat sinulle? Millaisia tunteita ne sinussa herättävät? Miten olet näistä asioista saanut tietää lapsena tai nuorena? Mitä silloin koit, ajattelit ja tunsit? Oliko sinulla mahdollisuutta jutella näistä ajatuksista, tunteista tai kokemuksista aikuisen kanssa? Miten aikuiset ympärilläsi ylipäätään näistä asioista puhuivat?


Tiistai, Tammikuu 14, 2020, 07:45 | Ei kommentteja »

Unnutus, itsetyydytys, itsensä koskettelu, sukukalleuksien tutkiminen, räplääminen.. rakkaalla lapsella on monta nimeä. Lähes jokainen pienen lapsen vanhempi kokee tilanteen, jossa oma pikkuinen löytää oman pippelinsä tai pimppinsä, eikä riemulla ole rajaa. Osalle tämä iloinen kohtaaminen on luonnollinen osa lapsen kehitystä, oman kehon oppimista. Muttei ole ollenkaan tavatonta, että tämä tilanne voi myös hämmentää, aiheuttaa häpeää, huolta tai muuta epämukavuutta.

Monet tämän päivän vanhemmista ovat saaneet jokseenkin puutteellista seksuaalikasvatusta. Pienenä emme ole kuulleet juuri sanaakaan seksuaalisuuteen liittyvistä teemoista aikuisten suusta. Olemme kosketelleet itseämme tietämättä mistä on kyse, leikkineet lääkärileikkejä piilossa aikuisilta, kurkanneet innokkaina omiin ja kaverin housuihin salaa vanhemmilta, kihertäneet uimahallissa isoille tisseille ja kikkeleille ja nähneet vaivaantuneet ilmeet aikuisen kasvoilla, kun olemme esittäneet kysymyksen, mistä vauvat oikein menevät sinne masuun? 

Alakouluiässä, noin viidennellä luokalla, olemme hyvissä ajoin löytäneet ihmisen lisääntymisestä kertovan osion, jota on katsottu yksin salaa tai kavereiden kanssa yhdessä kiherrellen. Olemme odottaneet kuin kuuta nousevaa sitä tuntia, kun vihdoin saisimme kuulla, mistä on kyse. Osa opettajista on kuitenkin suureksi pettymykseksemme antanut nämä kultaiset sivut kotiin luettavaksi sen jälkeen asiaan palaamatta. Osa puolestaan on käynyt ne läpi monotonisella äänellä, vaihdellen katsettaan kirjasta liitutauluun, palaamatta aiheeseen sen koomin. Jotkut ovat turvautuneet sen verran eleettömään, jopa lapsen näkökulmasta vihaiseen lähestymistapaan, ettei mitään kysymyksiä olla uskallettu esittää. Sen jälkeen aiheeseen ei ole uskallettu palata. Myös tyttöjen ja poikien "omat tunnit" muistetaan melko hyvin. Omat muistikuvani liittyvät kivan värisiin pussukoihin ja lehtisiin, joissa kerrottiin kuukautisista ja rintojen kasvamisesta. Poikien tunnista en vielä tänäkään päivänä tiedä mitään. 

Itsetyydytyksestä muistan lukeneeni vanhemman serkkuni lehtisestä: "Itsetyydytys on normaali tapa tutustua omaan kehoon." Siellä kehotettiin katsomaan omaa alapäätä peilin avulla. Tämä kuulosti mielenkiintoiselta ja mukavalta, mutta eihän tätä voinut kavereille kertoa tehneensä, sillä se oli todella yäk ja noloa. Saati, että asiasta olisi ikipäivänä uskaltanut kysyä joltakin aikuiselta. Samoihin aikoihin löysimme kaveriporukassa erään äidin pornofilmin, jossa nainen itsetyydytti itseään. Tämä lisäsi aiheen ympärille jännitystä ja salailua, sillä olimme katsoneet salaa pornoa ja se oli sillä hetkellä varmasti pahin asia, jonka olin lyhyen elämäni aikana tehnyt.

Palataanpa nyt otsikon aiheeseen. Jos tämä kertomani tarina oli puoliksikin totta myös monen muun tämän ikäluokan kasvattajan kohdalla, ei ole ihme, että pienten lasten seksuaalikasvatus tuntuu meistä vaikealta. Se, että lapsen itsensä koskettelu aiheuttaa meissä häpeän ja epämukavuuden tunteita, voi hyvinkin juontaa juurensa omista häpeän kokemuksista lapsuudessa. Meidän on vaikea ottaa turvallisesti seksuaalisuudesta puhuvan aikuisen roolia, sillä meillä ei ole omaa kokemusta tuollaisesta aikuisesta ja tilanteesta. Ehkä meissä on mennyt jotakin vähän rikki tai vääristynyt, kun olemme törmäilleet viattominan ja tietämättöminä aikuistemme häpeän, vihan ja pelon tunteisiin aiheen ympärillä. Eikä tämä ole niiden aikuisten vika, vaan ajan hengen ja tietämättömyyden aikaansaannosta. Hyvin usein pelkäämme rikkovamme lapsessa jotakin, jos alamme aktiivisesti kertoa lapselle seksuaalisuudesta tai tässä tapauksessa itsetyydytyksestä. 

Mutta emme me riko. Emme silloin, kun puhumme asioista ikätasoisesti, rauhassa, itsemme ja lapsen hyväksyen, positiivisesti, iloisesti, kevyesti, normaalisti. Koska itsetyydytys on juuri näitä asioita.

Ikätasoista: Jo sikiövaiheessa on havaittu sukuelinten koskettelua. Se jatkuu vauvana kylpyhetkissä, vaipan vaihdon yhteydessä ja nakuhetkinä. Leikki-ikäinen saattaa venytellä pippeliään tai painella itseään pehmolelua vasten vaikka lastenohjelmia katsoessaan.

Rauha ja positiiviset vaikutukset: Lapsi unnuttaa rauhoittuakseen, saadakseen mielihyvää, turvaa tai muuta oman kehon miellyttävää kokemusta tai sitten ihan vaan saadakseen ajan kulumaan nopeammin. Se, mikä erottaa lapsen itsetyydyksen aikuisten itsetyydyksestä on fantasiat ja muut ajatukset. Lapsi elää tässä ja nyt. Lapsen unnutus,mielihyvä ja koko seksuaalisuus on kehollista, omatahtista tutkiskelua ja hyvän olon hakemista tässä ja nyt. 

Hyväksyntä: Lapsi tarvitsee turvallista kosketusta kehittyäkseen ja oppiakseen itsestään ja ympäristöstään. Turvallisen, hyväksyvän ja mukavan kosketuksen kautta lapsi kokee kelpaavansa ja olevansa arvostettu. Kosketuksen avulla lapsi oppii arvostamaan jokaista kehonsa osaa yhtä paljon. Siksi myös itsensä koskettelusta tulee puhua arvostavasti ja kertoa, että se tuntuu mukavalta ja sitä on lupa tehdä, jos haluaa. Kun puhumme lapselle, on tärkeää, että olemme tietoisia omista tunteistamme, sillä lapsi kyllä aistii, mitä meissä sanojen takana tapahtuu. Ole siis hyväksyvä myös omia tunteitasi kohtaan ja anna niille aikaa.  Älä toru häpeääsi tai hämmenystäsi vaan yritä ymmärtää sen olemassa olon syy ja syntymishetken merkitys. Tämä aihe voi olla sinulle vaikea ja voit myös sanoittaa lapselle omaa tunnettasi: "Minua vähän jännittää/hävettää puhua tästä, sillä en ole aikaisemmin jutellut tästä kanssasi. Sinä et ole tehnyt mitään väärää, vaikka minä olenkin vähän jännittynyt."  

Normaalius: Lapsen itsensä koskettelu on siis aivan normaalia. Pippelin tai pimpin koskettelu on lapselle samanlaista kuin korvien tai nenän koskettaminen. Tästä syystä lapset saattavat kosketella itseään myös julkisilla paikoilla. Tästä syystä on tärkeää osata ohjata lasta hyväksyen ja rauhassa. Meidän on tärkeää kertoa lapselle, että kehossa on ihania omia paikkoja, joissa kosketus tuntuu erityisen hyvältä. Mutta pimpin ja pippelin koskettelu on sellainen juttu, jota aikuisetkin tekevät omassa rauhassa, ei kaikkien nähden julkisilla paikoilla. Oma rauha löytyy kotoa, esimerkiksi omasta huoneesta, vessasta, suihkusta tai muusta paikasta, jossa saa olla rauhassa. Onkin tärkeää, että lapsella on myös mahdollisuus olla halutessaan omassa rauhassa.

Eli seuraavan kerran, kun lapsesi alkaa tutkia omaa pippeliään tai pimppiään, kosketella itseään peiton alla tai hinkata itseään sohvatyynyä vasten: ole rauhallinen, mieti miten ja millä sanoin aiot lasta ohjata, onko tämä tilanne, jossa sinun tulee ohjata lasta lopettamaan ja siirtymään/ odottamaan vai kerrotko antavasi hänelle hetken omaa rauhaa ja lähdetkin itse pois. Muista kertoa, että hänen kehonsa on arvokas ja ikioma. Ja lopuksi, millainen olo sinulla oli tilanteessa entä sen jälkeen? Millaisia tunteita tunnistit itsessäsi? Mitä ne kertovat sinusta ja omasta seksuaalikasvatushistoriastasi?


Sunnuntai, Joulukuu 1, 2019, 11:20 | Ei kommentteja »

Muistat varmaan ensimmäisen kertasi. Se on toki jokaisella aina omanlainen ja henkilökohtainen, mutta omani sisälsi valtavasti tunteita. Minussa liikehtivät niin jännitys, pelko, innostus, onnellisuus, järjetön ihastus, ihailu, kiihko ja epävarmuuskin. Olin päättänyt ryhtyä johonkin, joka kiinnosti minua valtavasti, mutta josta en kuitenkaan tiennyt juuri mitään.

Tätä ensimmäistä blogikirjoitustani tehdessä oloni on vähän samanlainen. Tämä on sitä mitä haluan tehdä ,mutta samaan aikaan mietin, miten tulen onnistumaan tai onko tässä edes jotakin tiettyä kaavaa, miten onnistua. Minähän itse saan päättää, miltä tämä minun kirjoitukseni näyttää ja tuntuu.  Siispä rohkeasti uutta kohti ja ensimmäisen "Tallenna" -painauksen jälkeen olo on varmasti jännittynyt, epävarma ja outo, mutta onnellinen ja yhtä kokemusta rikkaampi.

Päätin alkaa kirjoittaa, koska muutama innostava ja rohkaiseva tyyppi ympärilläni usutti minut sen tekemään. Olen myös aivan surkea kirjoittamaan lyhyesti mistään, koska haluan aina ottaa huomioon monta seikkaa ja harvan asian nään mustavalkoisena. Kukaan ei jaksa lukea 500 sanan kuvatekstejäni Facebookissa, joten täältä löytyy halukkaille pidempiä pohdintojani erilaisista aiheista.

Aiheet, joista kirjoitan liittyvät tietysti seksuaalisuuteen. Olen seksuaaliterapeutti ja työskentelen aikuisten kanssa seksuaaliasuuteen liittyvien kysymysten äärellä. Tällaisia asioita ovat mm. halu, suhteet, fantasiat, fetissit, läheisyys, kehollisuus, minäkuva, haluttomuus, tunteet, kivut, nautinto ja seksi kaikissa muodoissaan. Sen lisäksi olen työskennellyt yli 8vuotta varhaiskasvatuksessa alle kouluikäisten lasten kanssa. Pienten lasten seksuaalikasvatus on erittäin lähellä sydäntäni ja tästä aiheesta myös koulutan varhaiskasvatuksen henkilöstöä, eli päiväkodin tätejä, setiä ja muita tyyppejä. Seksuaalisuus on niin suuri osa ihmisenä olemista ja siihen vaikuttaa niin moni asia, että kirjoitukseni tulevat käsittelemään laajasti hyvinvointia ja kaikkea siihen liittyvää aina omahoidollisista harjoituksista erilaisten ammattiauttajien vinkkailuun. Eli jos sellaiset seikat kiinnostavat, niin kannattaa aina silloin tällöin käydä kurkkaamassa, josko olisin innostunut kirjoittamaan jotakin uutta.

Noin. Nyt mun eka kerta on ohi. Olo on tyytyväinen ja vähän häkeltynyt. Tämä meni jotenkin nopeasti ohi ja en ole ihan varma, tapahtuiko tässä yhtään sitä, mitä piti. Veikkaan kuitenkin, että seuraava kerta on vielä parempi, kun alan saada kiinni siitä,mikä tässä on minulle tärkeintä ja nään, kun joku muukin alkaa tästä nauttia. 

Terkuin Kaisa



Kaisa Tsupari
Y-tunnus: 2853747-5
Copyright (c)2019, All Rights Reserved
Palvelun tuottaa Kotisivutrio