BLOGI

Tässä blogikirjoituksessa käyn läpi muutamia oletuksia ja valoilla olevia ajatuksia siitä, miten seksuaalikasvatus tulisi järjestää tai miten sen oletetaan järjestyvän. Tapani mukaan haastan lukijaa toimijuuteen, mutta annan tähän myös eväitä ja ajatusmalleja, jotka helpottavat työtä aktiivisena seksuaalikasvattajana. Aktiivinen seksuaalikasvatus on tutkimusten mukaan tehokkain tapa ennaltaehkäistä lasten ja nuorten seksuaalista kaltoinkohtelua ja väkivaltaa. Siksi minä tästä aiheesta jaksankin kirjoittaa, kouluttaa ja puhua…loputtomiin <3

”Netistähän ne löytää tietoa, kun on oikea aika” NOT!

”Tuleva sukupolvi on meitä viisaampi” on lause, jota kuulee paljon. Se on mielestäni myös täysin totta. Minulla ei ole omia lapsia, mutta olen saanut olla läsnä monen läheisen lapsen elämässä ja nähdä, kuinka heistä kasvaa ja kehittyy meitä aikuisia ajattelevaisempia, itsensä paremmin hyväksyvämpiä ja maailman kuvaltaan laaja-alaisemmin ajattelevia nuoria. Esimerkiksi ympäristöasiat ovat heille perus kauraa ja he tiedostavat paljon meitä aikaisemmin ja enemmän, kuinka suojella arvokasta planeettaamme. Heillä on käytössään aikaisemmin myös monipuolisemmin sanoja, joilla kuvailla omaa persoonaansa ja tapaansa ajatella ja kuvailla omaa ideologiaansa. Tai ainakin paremmin kuin minulla tuossa iässä! Heillä on myöskin mahdollisuus ja ennen kaikkea taito etsiä päivitettyä tietoa älylaitteista aivan eri tavalla kuin minulla, saati vanhemmillani. Tietoa löytyy tietysti myös seksuaalisuuteen ja seksiin liittyvistä asioista. Onkin aivan mahtavaa, että nuoren ei tarvitse uskaltaa kysyä vanhemmiltaan kaikesta mieltä askarruttavasta tai turvautua kavereiden tietopankkiin, vaan asianmukaista tukea saa hyvin helposti esimerkiksi seksuaaliterveyteen liittyvissä asioissa. Nuoret osaavat käyttää hakusanoja todennäköisesti paremmin kuin vanhempansa ja todennäköisesti myös kyseenalaistavat lukemiaan asioita, sillä mediakriittyisyyttä on opetettu jo alakoulusta saakka. Myös vuorovaikutteinen, ammattilaisten ylläpitämä tiedon saanti erilaisten chat -palveluiden kautta on jotakin, josta itse nuorena vaan haaveili.  Tässä Nuortenelämä: n sivuilla kootusti chat -palveluja tarjoavia: www.nuortenelama.fi/tuki-ja-kriisipalvelut

Se mitä kaikki netistä saatava tieto ei kuitenkaan välttämättä anna on turva. Se, että on lukemattomia tuntemattomia, jotka tavoittaa chatin kautta, ei luo turvaa nuoren arkeen, omiin kokemuksiin ja ihmissuhteisiin. Nuoret ja lapset myös pääsevät käsiksi ikätasoisesti sopimattomaan materiaaliin kuvien, videoiden, elokuvien, tekstien ja erilaisen sosiaalisen median sisältöjen kautta. Lapsi tai nuori ei välttämättä tunnista ikätasoisesti sopimattomia sisältöjä, sillä ne usein aiheuttavat suurta kiinnostusta. Kiinnostuksen, positiivisen jännityksen ja kiihotuksen rinnalle voi nousta kuitenkin voimakasta ahdistusta, pelkoa, häpeää ja/tai pakkomielteistä käyttäytymistä.  Viimeistään tässä tilanteessa nuoren tai lapsen olisi tärkeä pystyä puhumaa turvalliselle, tutulle aikuiselle kokemuksistaan. Hänellä pitäisi olla turvallinen luottamus siihen, että kaikesta saa ja voi puhua aikuisen kanssa ilman pelkoa torjutuksi tai nolatuksi tulemisesta ja vanhemman suuttumisesta. Miten tähän sitten päästään? No ei ainakaan niin, että: ”Puhutaan sitten kun aika on hyvä” tai ”Sitten kun on ajankohtaista, niin käydään näitä asioita yhdessä läpi”. Jos jäämme odottamaan sitä hyvää hetkeä puhua seksuaalisuudesta ja/tai seksistä, huomaamme lapsen muuttaneen jo kotoa ennen kuin olemme saaneet suumme auki. Siispä meidän tulee ryhdistäytyä seksuaalikasvatuksessa jo pienten lasten kohdalla.

Puhutaan pienestä pitäen

Niin kuin aikaisemmassa kirjoituksessani ”Saako lapsille puhua seksistä?” kirjoitin, lapsen kehityksen tukemisessa tärkeää on ikätasoisuus. Kaikesta voi puhua, kunhan tekee sen ikätasoisesti. Jos seksistä opetellaan puhumaan jo pienenä, ei sen puheeksi ottaminen isona ole niin vaikeaa. Tätä meidän aikuisten voi olla vaikea uskoa, sillä oma kokemuksemme sisältää usein puhumattomuutta ja kieltämistä. Puhumattomuus tuntuu meistä paljon luontevammalta kuin aktiivinen, aikuislähtöinen puhe. Mutta jos tavoitteena on avoin ja turvallinen keskusteluilmapiiri, meidän tulisi uskaltaa itse puhua lapsille avoimesti ja turvallisesti, myös seksuaalisuuteen liittyvistä asioista, kuten seksistä. Puhuminen on helppoa, kun sen aloittaa jo vauvana. Pimpin, pippelin ja ihan koko ihanan kehon nimeäminen on se ensimmäinen askel. Sen jälkeen yhdessä ihmetellään ihmiskehoaja sen toimintaa, oikeutta tutkia omaa kehoa sekä suojella sitä sopimattomalta, ihmissuhteita ja niiden normeja, sääntöjä, lakeja, tunteita, tuntemuksia, erilaisuutta... ihan koko ihmisyyttä ja seksuaalisuutta aktiivisesti ja aikuislähtöisesti. Meidän tulee ottaa puheeksi ja ihmettelyn aiheeksi myös niitä asioita, joita lapsi ei vielä ehkä osaa kysyä. Jos aihe ei lasta kiinnosta, hän kyllä osoittaa sen meille. Tässä tilanteessa voimme jättää aiheen sillä kertaa siihen, mutta lapselle jää kokemus, että siitäkin asiasta voi puhua aikuiselle. Voimme myös palata aiheeseen toisella kertaa. Se miten puhumme toisten aikuisten kanssa seksuaalisuudesta, vaikuttaa myös siihen, miten lapsi oppii asioihin suhtautumaan.  Eli hyväksyvä, positiivinen ja rauhallinen puhe myös aikuisten välillä välittää lapselle turvallisuuden tunnetta. Tietysti tässä kohtaa huomautan, että aikuisten välisiä seksi -keskusteluja tai muuta ei-lapsen tasoista ei edelleenkään puhuta lapsen kuullen. Mutta ihmiskehosta, ilmiöistä ja muista asioista puhutaan lapsen kuullen rauhassa ja välitetään viestiä siitä, että asioista voi jutella muiden ihmisten kanssa, kun niin sovitaan ja se on molemmille mukavaa. Minulta kysytään usein, että mistä sen tietää, mikä lasta ikätasoisesti kiinnostaa. Tässä Väestöliiton tuottamasta taulukko aiheesta: Miten tukea lapsen seksuaalista kehitystä ikätason mukaan?

Mitä minussa, aikuisessa, oikein tapahtuu?

Kun jossakin kohtaa jokin kysymys, lapsen kosketus, jokin tapahtuma tai yhdessä katsottu tv-ohjelma herättää aikuisessa inhoa, pelkoa, epävarmuutta, häpeää tai kummeksuntaa, on aikuisen tehtävä pystyä reflektoimaan omia tuntemuksiaan ja ajatuksiaan. On yksinkertaisesti otettava selvää, miten ajattelee ja tuntee asioista ja miksi. Tärkeää on tiedostaa ja ymmärtää omia arvoja, lähtökohtia, kokemuksia, seksuaalihistoriaa, lapsuuden kodin asenneilmapiiriä, normeja, uskomuksia, ihanteita ja odotuksia lapsia kohtaan. Ilman tätä työtä on lähes mahdotonta selittää ja opettaa lapselle asioita lapsilähtöisesti. Lapsilähtöisyys puolestaan on sitä, että me oikeasti teemme asioita lapsen hyväksi, hänet yksilönä nähden ja kuullen, arvostaen häntä juuri sellaisena kuin hän on. Jos emme tunne itseämme, voimme hyvinkin helposti tehdä asioita itsemme varten ja vahvistaaksemme omia tapojamme ajatella ja olla kuulematta lapsen tarvetta.

Kuva: Krister Majander

Kehomme muistaa usein asioita, joita mielemme on onnistunut järkeilemään tai torjumaan. Kun lapsi kysyy uimahallissa viereisen naisen isoista tisseistä tai miettii ääneen kauppajonossa, onko tuollakin sedällä pippeli, voi kehomme reagoida tilanteeseen ennen kuin ehdimme ajatella yhtään. Puna nousee poskille, sydän hakkaa tiheästi, huulet tärisevät ja änkytämme jotakin epäselvää lapselle. Tai sitten tunnemme suurta ärsytystä tai jopa vihaa ja tiuskaisemme lapselle, ettei tuollaista kysytä, minkä jälkeen joka solumme viestii, että tuossa oli jotakin todella väärää. Voimme jälkikäteen naureskella tilannetta muiden aikuisten kanssa, mutta harvoin pystymme palaamaan asiaan lapsen kanssa positiivisessa mielessä. Mistä tämä kaikki johtuu?

Häpeällä kasvatetut

Vaikeus antaa aktiivista seksuaalikasvatusta voi johtua monesta asiasta, enkä haluakaan sanoa, että häpeä olisi ainut oikea vastaus. Kokemukseni perusteella voin kuitenkin väittää, että sillä on suuri merkitys aikuisten kykyyn puhua seksuaalisuudesta nimenomaan lasten kanssa. Olen puhunut aiheesta jo liki tuhannen aikuisen kanssa ja fiilispohjalta voisin sanoa, että 95% ovat nyökkäilleet sille, että meidän on kasvatettu seksuaalisuuden suhteen häpeällä. Meitä on kielletty tonkimasta ja räveltämästä, meitä on viety käsipesulle ja toruttu pahasta hajusta, meitä on kielletty puhumasta tuollaisia, pesty suita saippualla, katsottu inhoten, käännetty katse ja vaiettu, vaihdettu kanavaa, luotettu että koulu hoitaa, varoitettu seksitaudeista ja raskaudesta, kerrottu lumpuista ja kevytkenkäisyydestä, naureskeltu kysymyksillemme ja ihastuksillemme, kerrottu suureen ääneen teoistamme muille aikuisille ja naurettu päälle. Meidän seksuaalisuutemme on ollut jotakin liian vaikeaa, väärää tai omituista, jotta siitä olisi uskaltanut kirkkain silmin kysyä niiltä rakkailta aikuisilta. Eivätkä ne aikuiset ole tehneet sitä tarkoituksella meitä satuttaakseen, vaan heidänkin reppunsa ovat olleet melko tyhjät työkaluista. Ehkä vaikeneminen on ollut heidän tapansa toimia paremmin. Ehkä he ovat jättäneet pois lyömisen, rangaistukset, nöyryytyksen tai rumemmat sanat, joilla heidän vanhempansa tekivät seksuaalisuudesta puhumisen mahdottomaksi silloin, kun he itse olivat vielä lapsia ja nuoria. Ja tarkoituksena on vain ja ainoastaan ollut suojelle meitä. Pitää meidän viaton lapsen mielemme ja kehomme turvassa sopimattomalta. Suojella niitä liialta tiedolta ja väärältä kosketukselta. Ajateltu, että tulee hetki, kun näistä asioista kerrotaan oikein eikä se hetki ole nyt. Luotettu, että opettajat, joiden ammatillinen koulutus ei sisällä laisinkaan seksuaalikasvatuksen opintoja, kertovat kaiken oleellisen ihmiskehosta, sen toiminnasta, tunteista, rakastamisesta, seksistä, parisuhteista, ihmissuhteista, oikeudesta koskemattomuuteen joka tilanteessa, itsemääräämisoikeudesta, turvataidoista, seksuaalioikeuksista, ihmisyydestä. Eikä se ole väärin ajateltu, se on tietämättömästi ajateltu. Ei ole ollut aikaa ajatella toisin.

Kuva: Krister Majander

Meillä nykyaikuisilla on mahdollisuus valita toisin. Meillä on hurjasti uutta tietoa, jota hyödyntämällä voimme antaa lapsillemme paremmat eväät oman seksuaalisuuden ymmärtämiseen ja turvalliseen kasvuun kokonaisina ihmisinä jättämättä mitään osa-aluetta pois. Me voimme rohkaistua kokeilemaan uudenlaista tapaa olla läsnä, kuulla lasta, ottaa puheeksi sellaisia asioita, joista meille ei ikinä puhuttu. Tarjota turvaa hämmentävissä tilanteissa, ohjata etsimään tietoa murrosiästä ennen kuin se on jo pahasti päällä, jutella arvostavasti ihastumisesta, rakastumisesta ja seurustelusta. Kertoa, miksi punastuime kaupan kassajonossa, kertoa, että lapsen kysymys on hyvä ja mielenkiintoinen, vaikken juuri nyt tiedä, miten siihen vastaisin, palata niihin vaikeisiin aiheisiin aikuislähtöisesti ja uskaltautua puhumaan muiden aikuisten kesken, millaisia asioita haluamme opettaa lapsillemme seksuaalisuudesta jo pienestä pitäen.  Ja lohdutuksen sanana: mekin tulemme tekemään virheitä, oppimaan niistä ja olemaan lapsillemme jotakin, jota paremmin he haluavat toimia. Mutta se ei tarkoita, ettemmekö voisi yrittää parhaamme, aivan niin kuin meitä edeltänyt sukupolvikin teki <3